Selkiytä oma tarkoituksesi ja tue siinä myös muita
Koulutuksessa opit
Toimivan menetelmän ja selkeät välineet miten jokainen ihminen voi löytää sieluntarkoituksensa, elämäntehtävänsä, oman Dharmansa
- ja oppia hyödyntämään sitä menestyksekkäästi.
- ja oppia hyödyntämään sitä menestyksekkäästi.
Ensimmäinen askel |
Toinen askel |
Kolmas askel |
Koulutuksen ensimmäinen vaihe tuo sinulle kirkkaan selkeyden omasta tarkoituksestasi ja sen ilmentämisestä sekä avaa intuition kanavasi auki.
|
Toisessa vaiheessa opit erilaiset toimivat välineet sekä selkeän menetelmän, minkä kautta oivallutat myös muita Dharman toteuttamiseen.
|
Kolmas vaihe kokoaa Dharmatulkitsijan työkalupakin kasaan sekä opettaa sinut kehollistamaan unelmaelämäntapasi.
|
Koulutus alkaa syyskuussa
3 kuukauden koulutusmatka kuljetaan itsenäisesti koulutusalustalla. Koulutusmateriaalia avautuu kuukausi kerrallaan, kolmen kuukauden ajan. Todellisuudessa voit kulkea omaa koulitusmatkaasi täysin omaan tahtiin, eikä sinun ole opiskeltava koko koulutusta kolmen kuukauden aikana.
Saat todistuksen koulutuksen suorittamisesta, kun palautat lopputehtävät sitten kun olet siihen valmis.
Koulutuksen aikana pidetään muutama live-tapaaminen zoomissa, minkä aikana pääsemme harjoittelemaan ja kokeilemaan tekniikoita yhdessä. Myös livet tallennetaan ja lisätään koulutusalustalle (näihin ei ole pakollista osallistua).
Koulutus on upea oma kokonaisuutensa, eikä sinulla tarvitse olla mitään osaamista tai koulutuksia käytynä aikaisemmin. Koulutus toimii toki myös loistavasti yhdessä DharmaYin® ohjaajakoulutuksen kanssa.
Dharmatulkitsija™ koulutuksen hinta tulee sinulle takaisin vain kymmenen tulkintaa tekemällä. Harjoitustulkinnat voit aloittaa jo opiskeluaikana ja alkaa myös tienata näistä lisätuloa.

Sisältö ja aikataulu
- Info-tapaaminen zoomissa 9.9. klo 12:00 (Infoa koulutuksesta ja tulkinnan ideologiasta - Kaikille avoin
- 1. Jakson materiaali avautuu
Koulutusmaksu
Koulutusmaksu pitää sisällään verkko-opiskelu materiaalin ikuisesti käyttöösi, live tapaamiset ja tallenteet sekä Dharmakortit käyttöösi. Mikäli sinulla on jo Dharmakortit olemassa, saat tämän uuden pakan käyttöösi vaikka jaettavaksi asiakkaillesi 1 viestikortti kerrallaan. Esim. tulkintaa tehdessä on ihana nostaa asiakkaalle kortti, minkä hän saa vaikka mukaansa!
Koulutusmaksu on mahdollista maksaa kerralla tai jakaa 2-3 erään. Mikäli alat lyhentää maksua jo nyt, ennen koulutuksen alkua, voi maksun jakaa vielä useampaan erään (kysy lisätietoja alta).
Ennakkoilmoittautuneille kesän ajan voimassa:
Early bird hinta 680€ (ovh. 1280€)

"Mulla oli vahva intuitio, että mun tarttee mennä näille festareille ja onneksi menin.
Sain upeita tulkintoja ja erityisen osuva oli Jonna Molinin Dharmatulkinta. Hitto vie! Miten tärkeää se onkaan, että joku sanottaa sulle sitä, mitä aistii susta vahvasti. Samalla sä tiiät sen itsekin, mut se vahvistuu kun se sanotaan ääneen."