"Sain todella paljon enemmän kuin mikään muu koulutus on minulle tähän mennessä antanut: henkisiä työkaluja itsensä tutkiskeluun ja toisten ymmärtämiseen. Henkisiä kokemuksia oman itsensä laajemmasta viisaudesta, äärettömästä rakkaudesta ja kehon viisaudesta. Ja kuinka jännä aarrearkku sitä on itselleen! Meillä on tosiaan mahtavat voimat ja kanavat käytössämme kun ne vaan osaamme ottaa käyttöön. Kiitos, matka oli huikea.
Oivalsin miten kuulen oman itseni äänen ja osaan tehdä jatkossa valinnat sen mukaan. Tämä on niin iso asia, että olen loppuelämäni teille kiitollinen, että löysin takaisin itseni äärelle. Olen kipuillut ammatinvalinnan kanssa koko elämäni, koska en ole uskaltanut kuunnella sydämeni ääntä. Nyt kun uskallusta riittää, on ihanaa nähdä mitä kaikkea se tuo tullessaan.
Koin Jonnan koulutukseen liittyvät ohjaukset todella avaavina, varsinkin Violetti-timanttiliekki ja chakra-äänitteet paransivat ja puhdistivat. Kiitos.
Tähän loppuun loputon määrä kiitoksia, rakkautta ja puhdasta energiaa lähetän teidän suuntaan. Teette mahtavaa työtä ja tuotte maailmaan sen kaipaamaa parannusta. Kiitoksia koko teidän tiimille!
Susan -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain kurssilta paljon valaistusta omaan elämään, sekä aivan ihania uusia musiikki tuttavuuksia, mantroja yms. Ihania hengitystapoja ja asanoita. Sain myös rohkeutta ja luottamusta itseeni ja vahvistusta siihen että on ok olla oma itsensä.
Koskettavinta oli mantrojen kuuntelu, kiinnostavinta oli ego osio, sekä musiikin hertsi osuudet (näitä tulen tutkimaan vielä lisää), ja parasta oli tässä se, että opin itsekin hengittämään hiukan rennommin, ja ymmärsin että syväänhengityksen ei tarvitse olla väkinäistä, vaan jokainen voi hengittää omalla kyvyllänsä. Huomaan että itse kehityn hengittämisessä koko ajan, kun en yritä liian paljon kerralla.
Kiitos paljon kurssista ja materiaali on aivan loistava, ja hyvä kun siihen tosiaan pääsee käsiksi vielä kurssin jälkeenkin. Paljon asiaa lyhyessä ajassa, mutta uskon että kokemuksen myötä tulen sisäistämään kurssilla käytyjä asioita. Minä tykkäsin niistä tehtävä sivuista erityisesti, missä oli jokin musiikki kuunneltavana, joten pystyin kirjoittamaan itselle asioita ylös samalla kun kuuntelin rauhoittavaa musiikkia. Luennot oli myös todella hyviä ja mielenkiintoisia. Erittäin monipuolinen kurssi.
Mervi -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Koulutus on antanut minulle hirmuisen määrän rohkeutta, uskoa siihen, että osaan ja voin tehdä ja jakaa asioita joita osaan ja joista nautin. Olen oppinut valtavasti kehostani ja siitä miten se reagoi asioihin. Koulutus on vahvistanut ajatusta siitä, että haluan tulevaisuudessa tehdä joko sivutyönä tai joskus ehkä jopa päätoimisesti työtä joka liittyy hyvinvointiin.
Hienointa oli se, että uskaltauduin kuuntelemaan omaa sisintäni ja perustin toiminimen, jotta voin jatkossa oman päivätyöni ohessa jakaa hyvää oloa muillekin. Olen myös ylpeä siitä, että uskalsin ottaa askelen eteenpäin kohti unelmaani ja uskalsin avata itseäni uudella tapaa. Koen että äänitteen nauhoittaminen ja sen kuunteluttaminen on ollut minulle valtavan suuri harppaus kohti itseni hyväksyntää, sitä että uskallan ilman nolosteluja olla oma itseni ja myönnän sen että nautin siitä olosta minkä rentoutuminen ja meditointi minussa saa aikaan.
Hyvinvointi ei tarvitse täydellistä elämänmuutosta, joku ihan pieni asia voi tehdä elämästäsi ja arjestasi paremman ja enemmän itsesi näköisen. Unelmani ja tavoitteeni on alkaa pitämään rentoutusohjauksia satunnaisesti työn ohessa. Tarkoitus on järjestää workshopeja joissa rentoutuminen on yksi teema. Lisäksi kaksi suurta unelmaani, joiden kautta pääsen jakamaan ja auttamaan ihmisiä on oma, hyvinvointiteemainen kirja sekä retriitin pitäminen.
Näistä tavotteista moni on jo suunnitteluvaiheessa, joten uskon että pääsen tavoitteisiini. Kiitos tämän koulutuksen, minulla on rohkeutta ja uskallusta niitä tavoitella!
Kiitos täydestä sydämestäni Jonna tästä kurssista. Tämä oli ensimmäinen askeleeni kohti unelmiani. Pohdin pitkään osallistunko koulutukseen, mutta palasin aina uudelleen sivuille selaamaan alkavia kursseja ja päätin että tuli mitä tuli niin tähän koulutukseen osallistun. Ajattelin, että muuten selailen sivua vielä 5 vuodenkin päästä. Nyt tässä muutamassa kuukaudessa ajatukseni ovat selkiytyneet ja oma toiminimi on nyt perustettu, joten hetkeäkään en kadu että otin rohkean, ensimmäisen askeleen.
Kurssi ja sen materiaalit olivat todella kattavia, hienosti kuitenkin onnistui työn ohessa tämä kurssi suorittaa ja palaan materiaaleihin varmasti tulevaisuudessa satoja kertoja 😊 Kiitos, kiitos, kiitos!!!!!
Heidi -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain ihan valtavasti tästä koulutuksesta. En pysty vielä kaikkea oikein edes jäsentämään mutta tietysti ihan ensimmäisenä jo se, että sai oikeita työkaluja henkiseen työskentelyyn, kehon hermojärjestelmän rauhoittamiseen ja stressittömämmän elämän viettämiseen sekä oman elämän suunnan vahvistamiseen. Isona asiana myös itselle on oman henkisyyden integroituminen elämään... ennen koulutusta se oli enemmän vain oma yksinäinen sisäinen juttu. Nyt olen jakanut sitä enemmän muillekkin ja henkisyys tai oma tapa elää "syvemmällä" on alkanut tulemaan oikeasti lähemmäs normaalimmaksi osaksi omaa arkea.
Mulle tosi herättelevä oli stressi video kolmos osassa. Minulla todettiin vuosi sitten silmän painetta. Silmät vielä ok eli vain seuranta käynnissä mutta stressi videolla puhuttiin kortisolin vaikutuksista silmän oliko jotkin reseptorit nimeltään :) .. joka tapauksessa mulle tuli todella selkeäksi se, että omassa elämässä kokemani stressi on laukaissu silmän paineen. Hoksasin miten suuri yhteys sillä on että ymmärsin tän siinä videolla koska nyt vielä tärkeämpänä koen sen, että osaan rentoutua ja pitää kortosoli tasoja matalammalla jotta tämä sairaus ei pahenisi ja ylipäätään tulis toki muutakaan. Oli vielä niin jännä kun lääkäri sanoin että painetta ei voi tuntea mutta olin pitkään tuntenu kuin mun silmissä ois jotain ja menin lääkäriin ihan vaan koska halusin tarkistuttaa silmät ja sen vuoksi todettiin niin aikaisin tämä että mitään vaurioita ei ollut syntynyt ja nyt vielä hoksasin tämän yhteyden stressin kanssa tässä koulutuksessa..
Ehkä joku yläkerrassa suojelee todellakin mun näköä :)
Mulla on luottavainen olo ja tunne, että saan nyt rauhassa edetä tällä matkalla ja olen menossa oikeaan suuntaan. Koulutuksen aikana tuli tunne siitä että ei ole näiden asioiden kanssa mihinkään kiire vaan on vain ihana elää arjessa todemmaksi tätä henkistä puolta minussa.
Haluan vielä sydämestäni kiittää tästä koulutuksesta <3 Tämä oli todella paljon laajempi ja mielettömämpi mitä osasin aluksi ajatellaakkaan. Niin monia oivalluksia on tullut.
Kiitos ihanasta, avartavasta ja sydämmellisestä koulutuksesta ❤
Hannele -HLF® Rentoutusohjaaja

"Sain tästä irti niin paljon. Arjessa läsnäolo on lisääntynyt huimasti, hengitysharjoituksien avulla saan rauhoitettua itseäni eri tilanteissa ja maadoittuminen ja oma suojaus on tullut osaksi päiviäni. Tämän kurssi käyminen vahvisti omaa polkuani, että uskallan kulkea omaa tarkoitustani kohti. Tämä lisäsi ja vahvisti henkisyyttäni, kiitos siitä.
Oivalsin myös sen miten suin päin syöksyn elämässäni asioihin. Kurssi opetti hidastamaan ja hiljentämään, luottamaan omaan intuitioon hengittää ja olla asian kuin asian äärellä rauhassa. Sain luottamusta ja voimaa hellittää ja antaa ajan hoitaa omat tehtävänsä. Kaikki on ole aina minusta kiinni, vaan täytyy luottaa myös ohjaukseen ja maailmankaikkeuden viisaaseen ajoitukseen.
Oman Sielun polun kuuleminen ja rohkeasti sitä kohti pienin askelin uskaltautuminen. Annoitte minulle valtavasti rohkeutta luottaa siihen ja luopua toisaalta taas asioista mitkä olen egosta käsin luonut. Ja että ylipäätän tajusin tämän asian elämässäni, että mitkä teot ovat olleet egosta käsin tehtyjä ja mitä olen yrittänyt puskea eteenpäin, tajuamatta miksi tökkii niin kovasti.
Haluan auttaa asiakkaitani saamaan yhteyden sisimpäänsä. Että jokainen pääsisi lähemmäs itseään ja omaa tarkoitustaan. Haluan myös edistää henkistä kasvua ja hyvinvointia omalla esimerkilläni ja toiminnallani.
Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos tästä matkasta. En odottanut yhtään tällaista. Yllätyin positiivisesti monen monta kertaa!
Oli mahtavaa lukea tutkimuksista ja saada lisää tietoa aivoista ja kehon toiminnasta. Toisaalta oli hienoa miten henkinen puoli oli otettu mukaan. Kaikki se mistä Jonna puhui, resonoi kovasti. Kasvoin henkisesti ja henkisesti (tiedätte mitä tarkoitan) tällä matkalla monta metriä! Uskalsin entistä enemmän alkaa olla se kuka olen. Toki sillä matkalla olen vielä pitkään, mutta tämä oli hieno askel eteenpäin, yhden nahan luominen ja sipulikerroksen kuoriminen.
Teette merkittävää ja tärkeää valon työtä, kiitos että on mahdollisuus myös verkkokoulutukseen, koska muuten tämä olisi jäänyt käymättä. Joko sanoin? Kiitos. <3
Henna -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain tästä koulutuksesta selkeän paketin hyvin monista harjoituksista, jotka ovat tulleet esille eri paikoissa. Nyt tuntuu, että olen perehtynyt moniin sellaisiin, joiden nimeä en tiennyt ja oppinut sijoittamaan tutut harjoitukset isompaan kuvaan tänä päivänä hyvinvointikentällä teetettävistä harjoituksista.
Ihaninta oli kurssin tehtävien tekeminen ja harjoituksiin uppoutuminen, uudenlaisen ymmärryksen ilmaantuminen hyvin sanoitettavin termein. Harjoitukset olivat niin monista perinteistä ja monimuotoisia, että jonkinlainen mystisten kokemusten ympärille rakentuva mystisyys haihtui. Toisaalta tietenkin mystinen syvyys aukesi laajemmaksi. Ohjaamisen kannalta tarpeellinen verbalisointi kehittyi.
Koskettavaa oli kerta kerran jälkeen tulla kannustetuksi lempeyteen itseään kohtaan.
Voin hyvin aloittaa harjoittelun ja minulla on valmiudet kohdata tulevaisuuden tilanteet. Sydämestäni nousee ilo, hymy ja valo. Olen turvassa, osaan luoda ympärilleni suojan ja purkaa sen tarvittaessa. Minua tuetaan onnistumaan.
Kiitos teille kurssista <3
Opiskelen samalla joogaopettajaksi asanapainotteisessa koulutuksessa, ja tämä koulutus on ollut tarpeellinen yhdistää siihen. Erityisesti arvostan sitä, että painotatte oman hyvinvoinnin merkitystä, opetatte tärkeitä suojauksia ja annatte konkreettisiä välineitä siihen, miten rentoutusohjaamisesta voi tehdä itselleen ammatin.
Kiitos ❤️
PS. Jättikiitos vielä tieteellisistä lähteistä. Sieltä aukesi ihan uutta ja tutkimatonta tannerta.
Nina -HLF® Rentoutusohjaaja

"Sain niin paljon!! Opin itsestäni valtavasti. Sain työkaluja, joilla olen oppinut itse rauhoittumaan ja voin opettaa rauhoittaista muilekin. Matkallani hienointa on varmaan ollut se, että olen saanut miehestäni myös seuraa harjoituksiin, olen saanut opetella turvallisessa ympäristössä ohjaamista. Kansalaisopistolta tuttu ihminen kysyi, olisinko ottanut syksyllä meditaatio ja rentoutus lyhyt kurssin, mutta en koe olevani siihen vielä valmis. Luotan siihen, että tunnen sydämessäni vahvasti sen, kun aika on oikea.
Haluan ohjata ihmisiä suorittamisen kulttuurista pois. Tuoda varmuutta siitä, että jokainen kelpaa juuri sellaisena kuin on. Haluan rohkaista ihmisiä rauhoittumaan, siihen, että kaikki osaavat rauhoittua. Haluan tuoda ihmisille luottamusta elämään.
Vahvuuteni ohjaajana on, että olen itse pala palalta tutustunut itseeni sekä rauhoittumisen keinoihin. Tiedän, että se ei ole helppoa. Kiitos, kiitos, kiitos.
Anu -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain koulutuksesta enemmän mitä osasin kuvitella. Minulle vahvistui se, että haluan todellakin käyttää yin joogaa työkaluna sekä omassa elämässäni hermoston rauhoittamiseen sekä tunteiden käsittelyyn, mutta myös ohjata muita tälle polulle. Kun sain ohjauskokemuksia, vahvistui se, että tämä on todella sitä mitä haluan tehdä.
Loppuretriitin ohjauksessa, vaikka tilanne olikin jännittävä, olin silti samalla täysin levollinen. Tuntui oikealta. On ihanaa, että olen vihdoin alkanut ottaa vastuuta omasta elämästäni ja ottanut askeleita kohti minun sieluni tehtävää. On niin paljon, mistä ammentaa tulevaisuutta varten.
Hienointa oman kasvun ja ohjaajuuteen kasvamisen lisäksi oli se, että sain ainutlaatuisia kohtaamisia ihmisten kanssa, joiden kanssa yhteys syttyi välittömästi. Loppuretriitti oli aivan huikea ja sain olla täysin oma itsensä. Oli niin koskettavaa ja upeaa, että sitä on vaikea kuvailla edes sanoin tähän. Kiitos!! <3 KIITOS!
Toivottavasti meidän tiet kohtaavat vielä!
Mari -Yoga Yinful® ohjaaja 2023

"Sain koulutuksesta aivan valtavasti sydämen viisautta. Luottamusta ja varmuutta siihen, että olen suuntaamassa kohti minulle hyväksi osoittautunutta alaa. Vaikuttavinta oli lempeys kaikkinensa, sain myötätuntoista tukea arjessa jaksamiseen. Konkreettisia vinkkejä ja keinoja jokapäiväiseen käyttöön. Levittää hyvää energiaa ja toiveikkuutta.
Kultainen kiitos mielenkiintoisesta ja monipuolisesta koulutusmatkasta tähän asti."
Saija -Yoga Yinful® ohjaaja, Elämänhallinnan ohjaaja, EFT -terapeutti, Qinful hierontaohjaaja, Yinjoogan jatko..

"Olen saanut koulutukselta valtaisasti monia asioita! Niin paljon, että on vaikea vastata. Vahvistusta ja tukea sille kuka olen ja mihin suuntaan minun kuuluu mennä. Ohjausta, suuntaa ja tukea omaan tunnetyöskentelyyn sain todella paljon, ja tästä myös tulokset näkyvät elämässäni selvästi. Oma ääneni sai voimaa ja vahvuutta, sekä ohjaajana että muussa elämässä. Usko siihen, että omat arvoni ja henkinen tieni ovat oikein, on vahvistunut entisestään. Aloin ymmärtää mitä kaikkea oma osaamiseni on ja mihin sitä voin hyödyntää.
Koskettavinta ovat olleet asiat, jotka ovat saaneet itkun kanssa puhdistamaan vanhoja taakkoja, ja tämä etenkin tunnetyöskentelyssä. Moni oivallus ja viisaus on saanut itkemään, pysähtymään, kirjoittamaan asian muistiin tai palaamaan siihen monta kertaa, jotta se oikein imeytyisi solutasolle itsessä. Meditaatio- ja rentoutusopinnot yllättivät syvyydellään ja monipuolisuudellaan ja sain niistä mittaamattoman paljon.
Haluaisin antaa asiakkailleni mahdollisuuden tuntea rauhaa ja tunnustella itseään, omaa sisintään. Ohjata asiakkaita siihen suuntaan, että he voisivat löytää kiitollisuutta ja hyvää elämästään. Ohjata kohti hyvää ja onnellisuutta, koska niin paljon on negatiivisuutta ja valittamista ja nähdään vain huonoja asioita, pelkoa, vääryyttä.
Vahvuuteni ohjaajana on, että olen vuosien sisäisen pohdiskelun ja työskentelyn aikana laittanut alulle ja liikkeelle suuren muutoksen omassa elämässäni ja ajattelussani, ja sitä kautta alkanut tuntea rauhaa, onnellisuutta, kiitollisuutta. Tämä sisäinen työ jatkuu varmasti koko elämäni. Koen, että sisäinen rauha on perustana kaikelle jaksamiselle ja sille, millaisin silmin maailmaa katsoo. Ehkä tämä rauha ja kaikki oppimani on uniikki vahvuuteni.
Sydämeni ohjaa minua jatkamaan valitsemani matkan tekemistä. Se pyytää hoivaamaan ja vaalimaan rakkaudellisia tunteita ja tekoja sekä rauhaa.
Kiitos kiitos upeasta syvällisestä ihmeellisestä koulutuksesta, kiitos kaikesta viisaudesta, jota olette jakaneet!"
Mirja -Yoga Yinful® ohjaajakoulutus

"Koen saaneeni paljon sisäistä tasapainoa ja onnellisuutta, yleisesti ottaen vahvistusta myös siitä että voisin tehdä tälläistä "henkistä" työtä ilman että epäilen itseäni että voinko lähestyä näin asioita vähän erilaisesta näkökulmasta.
Jonnan välitön ohjaus harjotteiden kautta oli minusta hyvin kaunista ja koskettavaa kuinka se meni pintaa syvemmälle myös. Kiitos äärettömän paljon, sain paljon sisäistä voimaa ja vahvuutta tästä. Myös sisäinen transformaation voima on hyvin kaunis asia, kuinka paljon huomaa että itsellä on voimaa muuttaa sisäistä maailmaa ja nähdä maailma yhä kauniimpana paikkana ja parantaa katkeruutta ja vihaa sisältään mitkä ovat mielestäni vaikeita asioita muuttaa jos ei ole oikeita työkaluja näihin asioihin.
Haluan myös itse valaa uskoa tulevaisuuteen ja parempaan maailmaan ja siihen kuinka ihmisillä on aidosti voima muuttaa elämänsä ja mindsettinsä parempaan suuntaan ja mahdollisesti vähentää omaa kärsimystänsä täällä valitsemalla viisaammin. Olen herkkä intuitiivinen empaattinen ihminen ja tietty hoivaava feminiinisyys on osa minun tapaani kohdata maailma. Tämä osa minussa juuri kuinka myös pystyn antamaan tukea muille omassa henkisissä asioissa ja kohtaamaan lempeämmin elämän haasteet.
Sydämeni toivoo minulta että sitoudun jatkamaan tätä joogan opiskelua ja annan itseni luvan sukeltaa yhä syvemmälle tähän maailmaan ja että myös osoitan kiitollisuutta kaikille kanssakulkijoilleni ja välitän rakkautta maailmaan kertomalla esim kuinka merkityksellistä heidän toiminsa on ja jakamalla viisautta eteenpäin ja tätä hyvää jotta ihmiset voisivat aidosti hyvin
Kiitos äärettämän paljon! Olisi kiva palata myös muiden koulutustenne pariin kun aika on sopiva, Kiitos vielä!"
Eerika -Yoga Yinful® ohjaajakoulutus

Sain paljon uusia ja arvokkaita työkaluja, tietoa, tietämystä ja itsevarmuutta. Koskettavinta on ollut ihana tunnelma, kurssikaverit, opetus ja loistavat jatkomodulit netissä. Tämä on oikea polku, jota haluan jatkaa ja tutkia pidemmälle.
Kiitos tuhannesti. Olen erittäin tyytyväinen koko koulutusprosessiin- intensiivijaksosta verkkomateriaaliin. Hienosti rakennettu, syväluotaava, paljon antava kokonaisuus. Kiitos, kiitos, kiitos. 🙏
Anna -Yoga Yinful® ohjaaja

"Koulutuksessa toteutui useita osa-alueita – monipuolisesti, kaikki nivoutuu loppupeleissä yhteen. Läsnäolo ja itseni äärelle pysähtyminen on lisääntynyt entisestään, lisäksi koulutuksen erilaiset hengitys ym. päivittäiseen elämään.
Kaunis sydämellinen kiitokseni! Koulutus oli hyvin rakennettu ja yllätti laajuudellaan, kun en tiennyt mitä odottaa.
Ihana muistutusmatka itseni äärelle, näiden asioiden parissa voin hyvin.
Rakkaudellinen koulutus, kuinka hyvällä Jonna jakaa vilpittömästi kaiken osaamisen /kokemuksen muille ja kannustaa kauniisti löytämään oman polun, kannustaen ainutlaatuisuuteen.
Laadukas kurssiaineisto, joka toi jossain kohtaa myös liikutuksen ja kiitollisuuden kyyneleitä.. ”Minun kuului olla tässä ja nyt”-tunne... Kiitos teille kaikille matkasta, jonka sain kanssanne jakaa <3
Sari -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain arvokasta tietoa läsnäolon tärkeydestä. Oma ohjaus tuntuu nyt luonnolliselta. Tahdon sydämellisesti kiittää teitä ja vaikka kurssi käytiin verkossa, rakkaus työhönne todella välittyi ja kauniita sanoja ja retkiä oli mukava matkata kanssanne ja itkuja tuli, mutta silkasta oivaltamisen onnesta. Kiitos vielä kerran, tämä jää mieleeni❣️🙏
Satu -Rentoutusohjaaja
Satu -Rentoutusohjaaja
"Olen saanut itselleni itsevarmuutta ohjaamiseen. Ymmärrystä mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä ja mihin seikkoihin hyvä kiinnittää ohjaamistilanteissa. Lisäksi olen saanut itselleni uudenlaisia, syventäviä oivalluksia (erilaiset ja vaihtelevat harjoitukset, musiikin merkitys, arjen tilanteiden parempi läsnäoleva hahmottaminen) itseni rentouttamiseen, jonka myötä olen saanut lisää keinoja rauhan ja läsnäolon saavuttamiseksi.
Itselle hienointa oli huomata konkreettisesti itsevarmuuden vahvistuminen esim erityisesti äänenkäytön osalta (Se oli mulle aloittaessa oikea ”möykky”, vaan ei ole enää. Myös tämä kaikki oppiminen laaja-alaisesti erilaisten harjoitusten ja tekniikoiden myötä on ollut parasta.
Haluan antaa koskettavia, oivalluttavia ja aidosta sydämestä kumpuavia rentoutushetkiä. Haluan jakaa hengityksen mieletöntä merkitystä voimavarana ja auttaa asiakkaita löytää ne juuri itselle parhaiten resonoivat menetelmät rauhan, tyyneyden, rentoutumisen ja läsnäolon löytämiseksi. Ne on jo kullakin jo olemassa, minä ohjaajana tuen asiakkaan matkaa löytääkseen ne ja saadakseen kokea sitä samaa mitä esim minä itse olen saanut kokea tämän kurssin aikana.
Mahtava, laaja-alainen kurssikoionaisuus. Paljon sisältöä pureksittavaksi, suuri kiitos siitä ettei ollut vain pintaraapaisu.
Jonna -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Koen saaneeni koulutuksesta voimaa, virtaa, tukea ja lohtua. Minulle vahvistui tunne siitä, että riitän tällaisenaan eikä minulla ole minnekään kiire. Kaikki on todella tässä ja nyt. Hienointa oli, että opin vihdoin aidosti rauhoittamaan itseni ja voin jatkossa jakaa tätä nykyaikana niin vaikeaa taitoa myös muille eteenpäin. Haluan jakaa ohjaajana myötätuntoa, lempeyttä, rauhaa ja muistuttaa kehon suuresta viisaudesta asiakkaitani.
Kiitos teille upeasta koulutuskokemuksesta, mahtavasta lempeyden viisaudesta, sekä lämmöstä jolla olette ottaneet vastaan, vailla tiukkoja vaatimuksia ja suorittamisen pakkoa <3
Mirka -Rentoutusohjaaja

"Ennen kaikkea tämä koulutus on ollut pysähtyminen itseni äärelle. Kuka olen? Mistä inspiroidun? Mikä minua kuluttaa ja mikä minua ravitsee? Olen saanut valtavasti oivalluksia siitä, mistä oma tasapainoni koostuu.
Koulutuksen myötä olen tehnyt tietoisesti asioita oman hyvinvointini eteen. Olen saanut valtavasti työkaluja oman sisimpäni löytymiseen. Olen saanut lisää ymmärrystä chakroista, mudrista ja energiasta, aivosähkökäyristä, musiikista ja monesta monesta asiasta, joista ennen koulutusta halusinkin lisää tietoa. Tiedon lisäksi olen löytänyt luovuuteni ja rohkeuteni joka minussa on. Tiedän ja tunnen, että tässä on hyvä olla.
Tietoiset harjoitukset omien uskomusten ja oman sisäisen puheen parissa sekä vastuun siirtäminen ulkopuolelle vs. rohkeus ja viisaus myöntää iltselle omien valintojen vaikutus hyvinvointiin kosketti minua syvästi. Ohjautuminen sisältä päin tai ulkoapäin pohdinta antoi itselleni valtavasti työkaluja ymmärtää, mitä on todellinen läsnäolo ja luottamus omaan tekemiseen on. Tunne itsesi vapaaksi- kokonaisuus oli todella koskettava ja erilaisia ajatuksia ja tunteita herättelevä.
Hienoa ja ihanaa on ollut löytää luottamusta siihen, että mahdollisuuteni ovat rajattomat. Koulutus on tarjonnut upean mahdollisuuden harjoitella monin eri tavoin oman voiman löytymistä, oman äänen löytymistä ja omien sanojen löytymistä.
Haluan nyt antaa myös asiakkailleni työkaluja oman tasapainon ja neutraalin tilan löytymiseen. Haluan, että asiakas tuntee vahvasti, että olen harjoituksessa häntä varten läsnä. Haluan jakaa ohjaajana ymmärrystä siitä, että jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Haluan auttaa asiakkaita löytämään työkaluja erilaisten tunteiden kohtaamiseen sekä kehon ja mielen rauhoittamiseen.
Kiitos! Nyt ymmärrän miksi tämä koulutus resonoi minussa niin vahvasti jo silloin, kun ilmoittauduin mukaan. Kuuntelin sisintäni ja imoittauduin mukaan ja niin oli tarkoituskin<3
Mari -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Ensinnäkin haluan sanoa, että koulutus tuli aivan täydelliseen hetkeen, maailma hoiti asiat jälleen paremmin, kuin minä omassa mielessäni olisin voinut edes kuvitella. Matka on ollut kerrassaan upea, mehukas, kuten Jonna sanoisi! On myös oikein ihanaa, että matka jatkuu ensi vuonnakin, pääsen toteuttamaan valmentaja koulutuksen, johon olin alunperin toivonut. Näillä eväillä, mitä kuitenkin sain jo käymällä tämän osuuden ennakkoon, on huikea merkitys elämääni jo nyt, sekä siihen mitä jaan eteenpäin. Kiitos.
Koulutus on ollut ihana jatkumo omalle kasvulle ja kehitykselle, siirtymälle aivan uuteen vaiheeseen elämää. Sain rohkeutta, varmuutta ja mikä tärkeintä, oma arvostus minua kohtaan nousi valtavasti.Oma polku kirkastui, oma tehtävä selkiytyi ja sain vahvistusta sille, että se minkä sydämessäni tunnen oikeaksi, on minulle oikea suunta. Sanotaanko, että usva hälveni syksyn aikana valtavasti, joka elämääni on verhonnut viimeisen vuoden. Näen asiat kirkkaasti ja vastaukset ovat olleet koko ajan ympärilläni. Todella tärkeäksi koen tämän matkan myös omalle pysähtymiselle, meditaation ja läsnäolon rutiineille. Ne kasvoi osaksi minua. Ilman niitä, en voisi jatkaa omassa voimassa.
Sanna -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain ihanaa sisäistä rauhaa tämän matkan aikana ja vahvistustuksen oikeasta suunnasta johon olen matkalla.
Ihaninta oli oivaltaa oma kyky ja jo valmius tuottaa ohjauksia pienen epäröinnin takaa. Kiitos aivan ihanasta matkasta ja tavasta jakaa oppejanne oppilaille. Alussa hieman jännitti oliko tämä liian iso pala kakkua muiden opiskeluiden äärellä, mutta tämä olikin voimaa ja rauhaa antava kokonaisuudessaan. Kiitos!
Kaisu -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Tämä koulutus on tuonut niin paljon rauhaa ja läsnäoloa tähän kollektiivisesti levottomaan syksyyn. Sain paljon työkaluja omaan arkeeni ja opin monta uutta hengitysharjoitusta, jotka kulkevat mukanani päivittäin. Materiaalia koulutuksessa on aivan valtavasti, tulen varmasti palaamaan kurssin sisältöön vielä monta kertaa. Koen olevani vielä täysin tämän polkuni alussa, mutta ohjaajuus elää minussa vahvana jo nyt. Tämä koulutus on vahva pohja jollekin uudelle. Monta prosessia on lähtenyt itsessäni käyntiin tämän myötä.
Luottamus elämään, kaiken tarkoituksenmukaisuuteen ja johdatukseen on vahvistunut entisestään.
Olen niin valtavan kiitollinen tästä koulutuksesta. Sen sisältö oli niin monipuolinen ja ylitti moninkertaisesti odotukseni. Niin ihanaa, kun tämä järjestyi etänä. Huomaan, että olen väsynyt matkustamaan täältä kaukaa aina etelään koulutuksiin. Myös se yin-ohjaajan koulutus vetää minua vahvasti puoleensa. Vielä nyt syksyllä en kuitenkaan ole valmis siihen prosessiin, mutta ehkäpä keväällä. Aah, niin paljon valoa ja rakkautta sinne ja kiitollisuuden energiaa virratan täältä. Kiitos kun olette ja teette sitä mitä teette! Tästä on niin hyvä jatkaa, myös yhdessä, kun aika on!
Eeva -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain paljon tietoa ja hyviä runkoja rentoutusohjaukseen. Rentoutuksen ja meditoinnin merkitystys kasvoi tällä matkalla ja myös se miten tärkeää ihmisten olisi pitää hyvää huolta itsestään. On hienoa, kun kurssimateriaaliin voi palata uudestaan. Hienointa oli vahvistus ja muistutus sille että, on tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta itsensä ja muiden ihmisten vuoksi.
Ajattelin käydä vielä yin jooga ohjaaja koulutuksen. Kiitos, kun järjestätte näin hyviä koulutuksia.
Marita -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sydän sanoo, että olen äärettömän lähteen äärellä ja olen löytänyt jotain todella kaunista. Jollain tavalla olen palannut siihen johonkin hyvin autenttiseen ja herkkään minään. Mitä se onkaan? Vielä en osaa sitä sanoiksi kirjoittaa. Eikä ole vielä kiirekkään. Jotain on kuitenkin syntymässä, tulossa pintaan ehkä eheytymässä?
Sana "kaunis" tulee varmaan sinusta Jonna! Kaikki luentosi ja tapa miten esität asioita ovat äärettömän kauniisti sanoitettu! On ollut ihanaa kohdata sinut vaikkakin näin verkkokoulutuksen välityksellä. Sinusta välittyy vilpittömyys sekä miten olet aidosti innostunut siitä mitä teet, ajattelet ja puhut. Kiitos, kiitos, kiitos... tästä Sinulle.
Verkkokoulutus on ollut mielenkiintoinen ja olen saanut siitä juuri sitä mitä tarvitsin. Uusia työkaluja, konkretiaa, uusia ajatuksia ohjaamiseen jne. Sanoisin jopa yllättävän tuhti ja monipuolinen paketti. Opiskelu on ollut hyvää vastapainoa työlle.
Kaiken kaikkiaan olen mahdottoman onnellinen tästä koulutuksesta ja toivon hartaasti, että saan vielä mahdollisuuden osallistua Yinjooga ohjaajakoulutukseen.
Tarja -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Koen saaneeni paljon eväitä omaan henkiseen kasvuun liittyen. Konkreettisina asioina olen saanut lisää välineitä stressinhallintaan ja omiin asenteisiin muita ihmisiä ja itseä kohtaan. Marraskuun pimeyskin on tuntunut vähän lempeämmältä kuin yleensä.
Moni asia on koskettanut, mutta päällimmäisenä tulee mieleen omasta egosta käsin vs. sydämestä toimiminen ja toisen aito kuunteleminen. Se kosketti erityisesti, koska liittyy vahvasti omaan alaan ja nykyiseen työhöni, mutta myös siihen, millainen ihminen haluan olla. Toivon voivani tukea asiakkaitani elämän merkityksellisyyden löytämisessä ja siinä, että oppii tasapainottamaan omaa elämää, hallitsemaan stressiä ja tuntemaan elämän mielekkääksi.
Kiitos todella ihanasta matkasta ja uuden oppimisen ilosta! <3
Sanja -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Aiemmin mieleni oli jatkuvasti siinä tilassa, että mietin aina jotain tehdessäni, että minun pitäisi ollakin jo tekemässä jotain muuta. Nyt kurssin myötä olen saanut valtavasti läsnäoloa. Enää en tunne että pitäisi tehdä jotain muuta kuin sitä mitä juuri olen tekemässä. Ja ahh, kuinka ihanalta se tuntuukaan! Hengitysharjoitukset ovat tulleet nyt elämääni jäädäkseen ja oma henkinen harjoitus on tullut paljon tärkeämmäksi. Matkan aikana on tullut valtavasti uusia oivalluksia itsestäni ja oma polku on saanut selkeyttä.
Viimeinkin ymmärrys hengityksen tärkeydestä ja voimasta on löytänyt luokseni. Niin upea työkalu niin lähellä, ja jokaisen käytettävissä! Olen löytänyt matkan aikana valtavasti sisäistä viisautta itsestäni, ja alkanut luottaa siihen että sitä todellakin minussa on! Välillä usko toki horjuu mutta nyt on helpompi luottaa.
Kiitos, kiitos, kiitos. Tämä matka on ollut minulle todella merkityksellinen. Koulutuksen nimitys ei mielestäni kuvaa koulutuksen sisältöä oikeastaan ollenkaan, tämä on niin laaja ja kultaa täynnä! Olen todella kiitollinen että olen saanut olla mukana.

"Materiaali on ollut tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen, olen oppinut valtavasti uutta tän matkan aikana. Niin teknikoista kuin itsestäni. On ollut todella antoisaa kokeilla itse erilaisia asanoja, hengitysteknikoita, kuunnella ohjattuja meditaatioita ja ennen kaikkea pysähtyä vielä syvemmin itseni äärelle. Mun oma oloni on tämän 3kk aikana selkeästi rauhoittunut ja palaudun stressitilanteista nopeammin koska osaan reagoida ja ottaa yhden syvän hengityksen jo hyvissä ajoin. Huomaan selkeästi säännöllisen meditoinnin positiivisen vaikutuksen jopa oman hormoonitoiminnan tasoittumisessa.
Huomaan, että pään tyhjentäminen ajatuksista ja tähän hetkeen keskittymineen on kerta kerralta helpompaa. Meditaatiosta on tullut mukava osa omaa aikaa (eikä enää mitä pitäisi, mutta en oikein saa aikaan). Myös ajatus "onnistumisesta" on muuttunut lempeämmäksi. kun aikaisemmin koin ehkä hieman epäonnistumista joka kerta kun ajatukset lähtivät vaeltaa jonnekin, nyt sen sijaan hengitän entistä rauhallisemmin ja vaan hyväksyn tämän ja jatkaan siitä, mihin jäin. Se tuntuu ihanan kevyeltä.
Kaie -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Itse asiassa sain jotain mitä en odottanut enkä etsinyt. Hyvää pohjatietoa ja tutkittuun tietoon perustuvaa pohjatietoa. Lisäksi kokreettisia ohjeita käytännön työhön, ohjaukseen.
Tällä matkalla hienointa ja koskettavinta oli avautuminen oman sisimmän ääreen. Luvalla. Ajalla. Koulutuksen pariin pysähtyminen on aina rauhoittanut mieltä.
Anita -Meditaatio- ja rentoutusohjaaja

"Sain itseluottamista ohjaamiseen ja äänen käyttöön sekä ohjauksien kirjoittamiseen."
Leena -HLF® Rentoutusohjaaja
Leena -HLF® Rentoutusohjaaja
"Heti ensimmäisenä mieleen tulee se, että tämä koulutus tuli kyllä nyt niin oikeaan aikaan. Opin hidastamaan arjen keskellä, ottamaan omaa aikaa aina kun mahdollista ja huomasin, miten rentoutuminen ja oma harjoitus vaikuttaa omaan olotilaan hyvinkin vahvasti. Erityisesti sen huomasi, kun jonain päivänä harjoitus jäi tekemättä. Siihen ei oikein ole enää varaa :)
Koko matka, uuden oppiminen oli ihanaa. Siitä nautin ja oli upeaa päästä sukeltamaan aineistoon ja monenlaiseen uuteen, pohtimaan ja sukeltamaan sisällepäin. Myös sen huomaaminen, että kun alkoi tehdä lopputehtäviä, niin ne sujuivatkin sitten yllättävän virtaavasti, vaikka aluksi vähän jännitti että miten minun oikein käy.
Suurkiitos ihanasta koulutuksesta, runsaasta materiaalista ja hyvästä ohjauksesta aikataulujen suhteen sekä oivalluksia herättelevistä päivityksistä. Tuo yinjooga minua vähän jo kiinnostaakin :) Kiitos teille!
Maarit

"Sain niin paljon enemmän kuin olisin koskaan voinut uneksia. Olen ollut kiinnostunut ja harrastanut meditaatiota ja muita palauttavia harjoituksia monta vuotta. Sisimmässäni olen aina haaveillut ja oikestaan tiennyt että joskus minä vielä päädyn opiskelemaan tai jopa työskentelemään tämän aiheen kanssa. Kukaan minun lähipiirissäni ei ole oikein koskaan ymmärtänyt minun harrastustani... mikä sain minut tuntemaan itseäni erilaiselta.
Vasta kuin aloitin tämän kurssin niin tuntui että olen "löytänyt kotiin". Oli myös aivan mahtavaa nähdä fb: ryhmässä että on niin monta muita samankaltaista ihmistä.
Olin tuntenut hyvin kauan, että minulla oli käsittelemättömiä asioita...
Alussa tuli voimakkaita tunteita, jotka saivat minut itkemään paljon. Oli helpotus vihdoin päästä "avaamaan" näitä asioita ja sitten pystyin vihdoin päästämään irti.. Ensimmäistä kertaa kahdeksan vuoden aikana tunnen olevani kokonainen ja tiedän että minulla on kaikki hyvin tässä ja nyt!
Oli myös erittäin mielenkiintoista kuulla paniikkikohtauksista ja traumoista sekä siitä, mitä kehossa tapahtuu paniikkikohtausten aikana, mikä on auttanut minua ymmärtämään itseäni paremmin.
Sydämeni sanoo, että olen vihdoin oikealla tiellä... Jatkan Yoga Yinful koulutuksella, joka alkaa joulukuussa. Tämä on vasta alkua, mutta pakko sanoa että tuntuu niin hyvältä kun olen vihdoin löytänyt oman juttuni. Olen ylpeä itsestäni että olen tehnyt jotain itseäni varten.
Haluan vain kiittää vielä kerran. ISO KIITOS! <3 Uskon että kaikki tapahtuu syystä, ja niin myös tapahtui kun löysin tämän koulutuksen. Se on antanut minulle niin paljon, olen löytänyt paikkani ja minusta tuntuu kuin uusi maailma olisi avautunut minulle.
Mikaela

"Koulutus antoi tietysti roppa kaupalla uutta tietoa monista asioista sekä myös syvempää näkökulmaa joihinkin jo tuttuihin asioihin. Opin erityisesti pysähtymistä ja hetkessä olemista. Minulle vahvistui rentoutumisen ja mielen hiljentymisen tärkeys omassa elämässä, erityisesti luonnossa oleskelun muodossa. Olen saanut itselleni voimaa ja rohkeutta olla enemmän oma aito itseni. Tämä on näkynyt ilmeisesti ihan konkreettisestikin, koska olen saanut siitä palautetta työkavereiltani :-)
Itselleni myös vahvistui se, että egomielen asettamat rajat ja pelot ovat ylitettävissä - minustahan on vaikka mihin, jos vaan itse niin haluan.
Upein asia on ollut saada kokea valtava rakkauden ja hyväksymisen tunne itseäni kohtaan tällaisena kuin olen. Se on tullut montaa kertaan esiin koulutuksen aikana ja ollut koskettavaa - pelkkä ajatuskin meinaa aina itkettää. Olla täydellinen omana itsenään.
Tämä on ollut kaikkiaan ihana matka tai pitäisikö sanoa osa matkaa, joka jatkuu. Koko kurssin ajan teidän ohjauksestanne on välittynyt kannustus ja rakkaus. Tunnollisena suorittajatyyppinä itselleni on ollut erityisen tärkeää, että koulutuksessa on voinut edetä omaa tahtia ilman tiukkaa aikataulua. Lisäksi kannustus siitä, ettei voi tehdä mitään väärin ja että rohkeasti vaan kokeilemaan, on auttanut voittamaan oman egomielen rajoja.
Koulutuksessa on otettu upeasti huomioon ihmisten eri tasot henkisellä polulla. Minulle energiat ja maadoitus yms. ovat luonnollinen osa elämää ja siksi olikin ihana huomata niiden olevan luontevasti mukana myös tässä koulutuskokonaisuudessa. Lämmin kiitos kaikesta :-)
Tanja

Sain työkaluja arkeen itselle ja lapsille, sekä jonkinlaista uudenlaista itsevarmuutta.
Sain myös vahvistusta siihen, että tein oikean ratkaisun lähteä koulutukseen.Oli ihana olla asioiden äärellä jotka on aina kiinnostanut.
Hienointa ja koskettavinta ,oli harjoituksia tehdessä tulleet kokemukset,sekä kohtaamiset sisimmän itseni kanssa, kaikki ahaa elämykset ja innostus... Suurin asia jonka oivalsin oli se,että voisin tykätä itsestäni vähän enemmän. Olla lempeämpi itseäni ja toisia kohtaan, luottaa asiohin ja ihmisiin.
Koulutus on ollut upea kokemus. Aivan käsittämätöntä on lukea edellis jaksoja uudelleen ja löytää kohtia, ihan kun en olisi niitä lukenutkaan. Onneksi materiaali jää käyttöön, jotta asioita voi tutkia vielä ajan kanssa enemmän ja paremmin ja testailla harjoituksia uudelleen jne. On ollut ihana olla asioiden äärellä jotka on kiinnostanut aina, sekä oppia myös tyhjäämään päätä jatkuvasta ajatusvirrasta.
Belinda

"Sain tästä koulutuksesta kaiken uuden tiedon lisäksi ennen kaikkea vahvan tunteen, että olen oikealla polulla. Tämä vahvisti sitä ajatusta, että omaa sydäntä pitää kuunnella ja mennä elämässä eteenpäin sisintään kuunnellen. Tiedän nyt mihin suuntaan alan kulkemaan askel kerrallaan. Tämä koulutus viimeistään näytti minulle sen suunnan, mitä kohti alan askeleita ottamaan.
Tämän matkan hienoin juttu on nimenomaan tuo oivallus ja vahva tunne, että tämä on se suunta, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä on minun tehtäväni täällä.
Kiitän tästä kurssista. Ihanaa, että myös tämmöinen etäkurssi oli mahdollista.
Sini

"Sain apua elämäni hyväksymiseen, kiitollisuuteen, ihmisten rauhalliseen ja rentoon kohtaamiseen, oivalluksia tunne-elämästäni, oman tehtäväni löytämiseen, käytännön oppeja rentoutumiseen ja meditaatioharjoituksiin. Minulle koskettavinta ja suurinta oli päästä yli elämäni pisimmästä surusta tämän kurssin aikana.
Suuri kiitos selvästi lämmöllä ja rakkaudella toteutetusta kurssista, joka tarjosi monipuolisia harjoituksia, tukea, ajatuksia ja tienviittoja oman viisauden löytämiseen <3
Niina

"Sain koulutuksesta ison annoksen eväitä oman hyvinvointini edistämiseksi. Uskon, että ajan mittaan, kun jatkan vain harjoittelua, löydän sisäisen rauhani ja sitä kautta pystyn laittamaan hyvän kiertämään. Herättävää oli tietoisuuden eri tasojen aukeneminen ja se, kuinka opin itsestäni hurjan paljon lisää!
Sydämeni sanoo, että olen vihdoin oikealla tiellä. Kaikki tapahtumat ovat olleet tarkoituksen mukaisia ja johtaneet minut tähän. Kiitos ihanasta kokonaisuudesta! Aivan upeaa, että tämä oli mahdollista toteuttaa näin etänä tälläsenä aikana! Kaikkea hyvää teille ❤️🙏
Piia

Olen saanut paljon! Olen aina ollut ajatuksieni kanssa vähän yksin ja tämän koulutuksen kautta olen huomannut, että en ole ainoa jota nämä asiat kiinnostaa että näitä asioita on tutkittu. Olen saanut vahvistusta sille että olen oikealla polulla, tiellä jota pitkin kuljen loppuelämäni.
Haluan tehdä työtäni entistä vahvemmin sydämestä käsin ja olen ymmärtänyt miksi uuvuin työssäni lastenhoitajana varhaiskasvatuksessa. Vaihdoin koulun puolelle uhkarohkeasti vakituisesta työstä määräaikaiseen soppariin, enkä ole sekuntiakaan katunut. Oppilaiden kanssa olen saanut toteuttaa sieluntehtävääni olla kuuntelevana, tasapuolisena aikuisena jolla on aikaa. Olen saanut erityislasten kanssa tehdystä työstäni mieletöntä ja hyvää palautetta, kun olen kuullut, nähnyt ja ymmärtänyt.
Uskaltauduin lähteä myös kokeilemaan koulutyön lisäksi vaativan tason lastensuojelutyötä ja siellä toivon antavani edes jollekin nuorelle uskoa ja toivoa tulevaisuuteen. Olen herkkä ja sensitiivinen, aito oma itseni ja se on ajan kanssa luonut yhteyttä ja luottamusta.
Sydämeni sanoo että minulla on annettavaa nuorille ja teen työtäni sydämestäni käsin.
Kiitos tästä matkasta❤️🙏❤️
Palaan aineiston pariin vielä lukemattomia kertoja hakemaan ideoita ja vahvistusta.
Kiitos, kiitos, kiitos!
Satu -Meditaatio- ja itsetuntemusohjaaja

Olen saanut käyttööni runsaasti työkaluja, tekniikoita ja harjoituksia, sekä kokemuksen siitä, miten radikaalisti olo muuttuu, kun näitä todella käyttää aktiivisesti. Oivalsin ja koin jotenkin aikaisempaa syvemmällä tasolla sen, että päivittäinen ja keskittynyt harjoitus todella muuttaa oloa ja vie kohti muutosta.
Monipuolisen ja runsaan materiaalin avulla pääsin pois jumittuneesta energiasta. Materiaalin runsaudesta jäi fiilis, että ihan kaikkiin tilanteisiin ja oloihin on olemassa jokin työkalu jota voi hyödyntää.
Jonkinlaisen muutoksen koin myös suhteessani kirjoittamisen. Pääsin ihan uudella tavalla kiinni aamusivuihin, ja puhdistavan kirjoituksen vaikutukset tuli minulle ihan puskista. Itselle oikeiden kysymysten esittäminen ja niiden kirjoittaminen paperille selkeyttää todella paljon oloa ja ajatuksia, vie eteenpäin. Puhdistavassa kirjoituksessa ja aamusivuissa opin olemaan samaistumatta ajatuksiini, ja seuraamaan niitä tuomitsematta. Asia ei ollut näin vielä pari vuotta sitten, jolloin hetkellisesti kokeilin aamusivujen kirjoittamista. Nyt huomasin konkreettisesti miten paljon mielessäni jyllää ihan turhat negatiiviset kelat, jo heti aamusta. Onneksi kirjoittamalla voi nämä ajatukset vapauttaa.
Yleisesti ottaen minulle vahvistui ajatus siitä, että nyt ollaan oikeasti tärkeän ja merkityksellisen asian äärellä.
Vastustusta kuoriutui pois ja jäljelle jäi ajatus, että tämä todella on merkityksellistä minulle, ja on tärkeää jakaa eteenpäin kaikkea kurssilla oppimaani ja sisäistämääni. Henkinen hyvinvointi on todella asia mitä haluan aktiivisesti edistää, ja tämä on äärimmäisen tärkeää työtä tässä ajassa.
Jostain syystä ruusumeditaatio oli minulle aivan ihana kokemus, ja on jäänyt erityisesti mieleeni. Sen meditaation kuunneltua oloni oli jotenkin todella taianomainen. Tuntui että jotain liikahti sielun tasolla.
Oman äänen nauhoittaminen ja kuuntelu on välillä tuonut pintaan vaikeita tunteita. Kuitenkin nauhoittaessani palautettavaa tehtävää, pääsin jotenkin todella hyvään tilaan, ja huomasin kuinka alan itse rentoutumaan äänitystä puhuessa. Se oli todella hieno ja positiivinen kokemus. Minulle jäi vahva luotto että minä osaan, ja minulla on tässä asiassa annettavaa. Sain haasteiden jälkeen uutta innostusta äänitteiden luomiseen.
Haluan antaa ihmisille tilaa ja aikaa rentoutua sekä palautua, ja luoda siihen mahdollisimman hyvät olosuhteet. Haluan välittää kauttani läsnäoloa ja uudistavaa energiaa. Haluan jakaa välineitä oman energian kohottamiseen, ja tietoisuutta siitä, että harjoittelemisen ja erilaisten välineiden hyödyntämisen kautta oikeasti tarjoutuu mahdollisuus matalan olotilan ja kärsimyksen transformointiin.
Sydämeni sanoo, että nyt alkaa olla aika luomaan omia nauhoituksia ja välittämään kaikkea oppimaani ulos päin. Minun on hyvä muistaa myös, että henkinen työ ei ole pelkästään lineaarinen matka, vaan se on asia mistä voi ja kuuluu päivittäin ja viikottain irrottautua, jotta sen pariin voi taas palata, aina uudestaan ja uudestaan. Tämä lähtemisen ja palaamisen virtaava liike on nyt tärkeää, ja sitä minun tulee pitää yllä. Myös henkiset lihakset kehittyvät levossa. Armollisuus on hyvä pitää mielessä ja sydämessä, sillä ihmisyyteen kuuluva keskeneräisyys on keskeinen osa tätä matkaa.
Olen todella kiitollinen koko Halin tiimille tästä kurssista. Tämä oli aivan ihana matka, ja kurssi materiaaleineen oli todella antoisa ja kattava. On hieman haikea olo kun kurssi tulee päätökseen, mutta toisaalta näillä eväillä on oikein hyvä jatkaa eteen päin. Kiitos!
Henriikka -Meditaatio- ja itsetuntemusohjaaja